Elämää faaraokoirien kanssa

Uusi Blogit.fi blogi

Mustiala

Luokassa: Koirat — mesmerizing @ 16:29 Maanantaina, Elokuun 17. 2009

Vietimme viikonlopun Mustialassa vinttikoiratapahtumassa. Lauantaina faaraokoirat olivat kehässä, olin ilmoittanut Biancan ja Kairon. Molemmat saivat hyvän arvostelun ja Kairo yllätti minut olemalla ROP-pentu, vain 5 kk: iässä! Sää oli pääosin aurinkoinen ja meillä oli oikein mukava, leppoisa päivä.

Sunnuntaina Luna ja Lotus juoksivat maastokisoissa ja Diego osallistui näyttelyyn. Sää oli huomattavasti lauantaista huonompi, sadekuuroja ja tuulenpuuskia, välillä satoi ihan kunnolla. Ei ollut kauhean mukavaa vaihdella useamman kerran kuraisen juoksupellon ja näyttelykehän väliä, näyttelykehässä kun haluaisi olla edes suht siisteissä vaatteissa.. ;)

Alkuerissä Luna ja Lotus juoksi samassa parissa (miten arpaonni voikaan “suosia” näin, kolmesta yhteisestä kisasta tytöt ovat olleet kaksi kertaa samassa parissa…), onneksi Ari auttoi minua ja lähetti Lotuksen. Alussa Lotus ilmeisesti hukkasi vieheen ja lähti keskelle peltoa juoksemaan, mutta lopussa pääsi taas vieheen perään. Pisteitä se sai 155, eli juuri yli finaalirajan (150 pistettä). Sanoin sille etukäteen että nyt on onneksi KV-kisat, eli finaaliraja on vain 150 pistettä, joten kannattaa juosta vähintään sen niin pääsee juoksemaan toisenkin kerran ja Lotus taisi ottaa sanani kirjaimellisesti.. ;) Luna sai 250 pistettä ja oli alkuerien jälkeen toinen.

Lotuksen tyttö Mino oli omistajineen tullut katsomaan kisoja ja tutustumaan lajiin, olipa ihana nähdä pikku-Mino taas! Seurustelimme hetken ja sitten olikin aika vaihtaa vaatteet ja mennä Diegon kanssa kehään, siellä tuloksena oli ROP Diegolle ja Päivin Dante oli PU-2 sertillä sekä uusi Suomen muotovalio. Onnea Päivi ja Dante!

Finaalilähtöihin menimme aivan liian aikaisin kisapellolle, jouduimme odottelemaan melko kauan, mikä kahden ylikierroksilla käyvän, riekkuvan farkun kanssa ei ole mitään herkkua.. Juoksu meni minusta molemmilla tytöillä hyvin, Lotus juoksi yksin ja Luna Telman kanssa. Luna ja Telma törmäsivät melko alussa, mutta onneksi koiriin ei tainnut sattua. Luna suostui tällä kertaa kävelemään vieheeltä pois (yleensä joudun kantamaan sen hieman kauemmas vieheeltä, saalista ei jätetä!) muutamalla vieheestä irronneella muovisuikaleella houkuttelemalla :)

Kun palasimme pellolta, sain kuulla että 10 ryhmän esiarvostelu on alkamassa, joten heitin kiireessä takin päälle, nappasin pari lihapullaa ja Diegon näyttelyhihnaan ja juoksin kuraisissa farkuissani kehään. Siellä sitten ilmeni, että odottelimme afgaania, joten mitään kiirettä ei ollutkaan. En kuitenkaan jaksanut mennä vaihtamaan vaatteita, koska kehä alkaisi koska tahansa, heti kun afgaani ilmaantuisi paikalle. Ajattelin, että ehken ole ainoa kuraisissa vaatteissa oleva handleri tänä viikonloppuna… ;)

Ryhmäkehän jälkeen oli farkkujen palkintojenjaon vuoro. Lotus oli parantanut sijoitustaan juoksemalla oman piste-ennätyksensä 227 pistettä, yhteispisteet 382 ja 6 sija. Lunan yhteispisteet olivat 507 ja se sijoittui toiseksi SA:lla.

Viikonloppu oli pitkä ja tavallaan raskas (lyhyet yöunet, ajomatkat, kahden rimpuilevan farkun pitely kilpailupaikalla..) mutta todella mukava! Kiitos kaikille mukavasta seurasta!

Tässä muutama kuva viikonlopusta:

Menossa lähtöpaikalle

Luna tervehtii lähettäjää:

Luna juoksemassa:

Lotus juoksee:

Lotusta piti kantaa pois vieheeltä (saalista ei jätetä!)

Väsyneet, mutta tyytyväiset koirat

Luna rentoutuu kotona:

Diego ryhmäkehässä:

Kuvia

Luokassa: Arki, Koirat, Pennut — mesmerizing @ 17:17 Torstaina, Elokuun 6. 2009

Sain kameran lainaan joten sain vihdoinkin otettua hieman uusia kuvia koirista! Tässä jotain kuvia:

Bianca

Kairo

Milan

Luna

l

Lotus

Diego

Tampere

Luokassa: Koirat — mesmerizing @ 12:31 Maanantaina, Elokuun 3. 2009

Kävimme eilen Tampereen maastokisoissa Diegon, Milanin ja Kairon kanssa. Olin ilmoittanut Lunan ja Diegon, mutta Luna ei tietenkään osallistunut sairastumisensa/lääkityksensä vuoksi. Onneksi Luna on nyt täysin toipunut! Harmitti hieman kun en ollut ilmoittanut Lotusta juoksemaan, ajattelin etten jaksa/ehdi kaikkien kolmen kanssa kisapaikalla, varsinkaan jos rodut ovat peräkkäin (kuten ne nyt olivat).

Meillä oli todella mukava päivä ja pystyin paremmin katsomaan farkkulähtöjä kun ei ollut omaa faaraokoiraa kisaamassa. Diegoa ei juokseminen kiinnostanut kauheasti, se juoksi ensimmäiselle mäelle ja sieltä täyskäännös ja kovaa vauhtia takaisin minun luo… Eli Diegon osalta kisaaminen jää nyt ainakin toistaiseksi tähän. Saa ajaa viehettä harjoituksissa ja katsotaan jos vaikka ensi kaudella kiinnostus vieheen perään olisi parempi.

Ihana aamu

Luokassa: Koirat — mesmerizing @ 9:15 Sunnuntaina, Heinäkuun 26. 2009

Viime yö sujui todella rauhallisesti, Luna nukkui sikeästi sohvalla koko yön, ei tainnut liikkua lainkaan. Oli varmasti todella väsynyt! Lunan vointi parani jo eilen illalla, se esim päätti siirtyä lattialta sohvalle, hoiperteli sohvan luo ja nousi etujaloillaan siihen, autoin sitten takaosan ylös myös.. Eihän Luna voinut maata lattialla koko päivää… ;)

Nukuin lattialla Lunan lähellä ja aamulla se hyppäsi sohvalta alas, venytteli, käveli luokseni ja hymyili heiluttaen häntäänsä! Rapsuttelin sitä ja hieroin korvia, Luna oli taas oma iloinen itsensä ja pyöri ja hymyili kuten tavallisesti! Mikä helpotus! Takajalat ovat edelleen hieman heikot, mutta Luna pystyy kävelemään ja ilmeisesti lääke on vaikuttanut hyvin, koska ripulikin on poissa.. Joten olen varma että Luna toipuu ennalleen! Ruokahalu on ainakin tallella, Luna ei ymmärrä miksei se saa normaalia ruoka-annostaan, vaan pelkästään pieniä määriä piimää, raejuustoa tms :)

Luna

Luokassa: Koirat — mesmerizing @ 13:31 Lauantaina, Heinäkuun 25. 2009

Luna on todella kipeä, olen siitä kamalan huolissani.. Sillä oli vatsa sekaisin viime yönä, itseasiassa jo edellisyönäkin mutta silloin luulin että Diego oli ripuloinut lattialle, koska tytöillä ei juuri koskaan ole vatsa sekaisin, Diegolla taas aina välillä koska se syö kaikkea mitä löytyy ulkoa. Mutta kyseessä olikin siis Luna, sillä on voimakas ripuli ja tänä aamuna se ei pääsyt ylös. Sen takapää vaikutti halvaantuneelta ja huolestuin tietysti kamalasti. Lunan kunto heikkeni silmissä, se makasi kyljellään ja tärisi, silmät puoliksi kiinni ja vilkkuluomet esillä eikä reagoinut enää mihinkään :( Kipulääkkeen annon jälkeen se alkoi valittamaan ja veti itseään todella köyryyn, sen vatsa vaikutti olevan todella kipeä.

Luna on siis koira, joka ei ole koskaan ollut kipeä (paitsi nuorempana se oli melko altis loukkaamaan itsensä) ja sillä on todella korkea kipukynnys, ei koskaan valita mistään kivusta. Joten tämä tuli todella yllätyksenä, eilen vielä Luna oli täysin kunnossa, aamulla se ei edes pysty seisomaan!

Kun on oma koira kyseessä ja huoli kamala, tuntui ettei muista mitään enkä tiennyt mitä teen; lähdenkö heti ajamaan Helsinkiin Lunan kanssa vai hoidetaanko ensin kotona. Onneksi sain ystäväni Sailan kiinni ja Saila sai neuvottua ja rauhoiteltua minua… Luna on nyt saanut lääkkeitä ja suonensisäistä nesteytystä, soitin myös koululle ja sain neuvoja, joten toistaiseksi seuraan Lunan vointia kotona. Se on minusta hieman paremmassa kunnossa, pääsi itse jaloilleen vaikka takajalat ovat heikot, ja on muutenkin virkeämmän näköinen. Jaksoi jo nostaa päätään ja katsella minua tyypillisellä “Luna-ilmeellä”, otsa rypyssä, pää hieman kallellaan ja silmät pyöreinä: “matte miksi olet surullinen?” Se maisteli hieman viiliä, ja lepää nyt tuossa vieressä. Luna pysyy rauhallisimpana kun olen sen vieressä, joten leiriydyin tähän lattialle Lunan viereen koneen kanssa ja katselen kun se nukkuu..

Jyväskylä

Luokassa: Koirat — mesmerizing @ 12:11 Keskiviikkona, Heinäkuun 22. 2009

Kävin sunnuntaina Lunan, Diegon, Biancan ja Kairon kanssa Jyväskylässä maastokisoissa. Meillä oli oikein mukava ja aurinkoinen päivä! Pitkän ajomatkan aikana Kairo oli ilmeisesti tylsistynyt hieman, koska oli järsinyt Biancan nahkaisen hihnan poikki.. Mutta paikan päällä pennut käyttäytyivät oikein hyvin ja saivat jopa oman “lapsenvahdin” :)

Alkuerissä Luna juoksi mielestäni kohtalaisesti, kisat olivat metsän ympäröimällä pellolla ja osaa radasta ei nähnyt lähtöpaikalta. Faaraokoiria oli ilmoitettu 9, 7 urosta ja 2 narttua, mutta yksi uroksista ei osallistunut. Alkueristä Luna sai 230 pistettä ja sijoittui kolmanneksi. Espanjanvinttikoirissa oli yksi lähtö, Diego ja Dante kilpailivat. Minusta alku sujui todella hyvin, molemmat seurasivat viehettä hyvin ja Diego näytti taas todella nopealta! Mutta yhtäkkiä jotain tapahtui, en tiedä mitä.. Näin vain miten Diego pomppi hieman (etsi viehettä?) jonka jälkeen se juoksi vieheenvetokoneelle. Joten juoksu keskeytyi, valitettavasti. Diego sai 146 pistettä ja sijoittui “ensimmäiseksi”, mutta ei päässyt finaaliin (raja on 150 pistettä). Toivottavasti ensi kerralla juoksu sujuisi paremmin!

Finaalissa Luna juoksi Taalan parina, molemmat juoksivat minusta hienosti. Kauimmaisella laidalla Luna katosi näkyvistä, Taala näkyi, joten pelkäsin, että Luna oikoi tai eksyi vieheen perästä tms. Luulin jo, että Luna saisi huonot pisteet tämän vuoksi, joten yllätykseni oli melkoinen kun palkintojenjaossa Luna sijoittuikin toiseksi, sai sertin ja oli SFK:n VSP maastomestari -09! Luna oli saanut finaalissa 263 pistettä, eli oli kyllä juossut hienosti!

Palkintojenjaon jälkeen otimme kerhon maastomestareista kuvia, sitten olikin pitkän kotimatkan vuoro… Kiitokset kaikille mukavasta kisapäivästä, järjestäjille hienoista kisoista (ja herkullisesta kakusta!) ja tietysti onnittelut kaikille voittajille!

Pitkä tauko..

Luokassa: Arki, Koirat — mesmerizing @ 17:44 Keskiviikkona, Heinäkuun 15. 2009

Pitkästä aikaa kirjoitan taas tänne.. Olin ilman nettiä n kuukauden ajan, oli todella orpo olo kun ei saanut maileja luettua ym.. Tässä välissä on tapahtunut kaikenlaista, kävin Prahassa, olen tehnyt pientä pintaremonttia kotona sekä tietysti kaikenlaista puuhastelua koirien kanssa.

Lauantaina lähdimme Lunan ja Diegon sekä Hannan ja hänen Norman ja vasta Suomeen saapuneen Nysin kanssa Ylistaroon maastokisoihin. Vain Luna ja Norma kilpailivat, Diego ei juossut koska sille ei löytynyt kilpakaveria, Nys taas koska se tosiaan oli saapunut Yhdysvalloista vasta muutama päivä aiemmin. Lähdimme ajamaan klo 4.30 (koiraihmiset ovat hulluja… ;) ) ja pienen mutkan kautta löysimme hyvissä ajoin kilpailupaikallekin. Luna “sekosi” taas tapansa mukaan vieheestä ja sen piteleminen olikin oma haasteensa! Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja Luna juoksi hienosti. Alkuerässä Luna näytti mielestäni hieman hitaalta, mutta tajusin sitten että sehän johtui alustasta, joka oli pehmeää, melko upottavaa hiekkaa…

Luna sai hienon tuloksen, 514 pistettä (247+267), 1 sija ja serti! Joten pennut, lämmin sää, koko päivän riekkuminen vieheen perässä jne ei Lunan menoon vaikuttanut :) Finaalin jälkeen se tosin taisi olla melko väsynyt, koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun se käveli itse vieheeltä pois, aikaisemmissa kisoissa olen joutunut kantamaan sen…

Norma pääsi myös finaaliin ja sijoittui ibizojen toiseksi. Tapasimme myös Diegon veljen Minin, oli todella mukava “perhekokous” vaikka veljekset itse eivät juurikaan toisistaan perustaneet..  ;) Kävimme myös vesikuopilla kahlailemassa koirien kanssa, ihailimme (ja shoppailimme ;) ) upeita Satulahuoneen pantoja, tapasimme tuttuja jne. Kaikenkaikkiaan todella mukava päivä!

Harjoitukset jatkuvat..

Luokassa: Arki, Koirat — mesmerizing @ 14:25 Torstaina, Toukokuun 28. 2009

Kävimme eilen Simonin, Diegon ja Isabellan kanssa Luotsinmäen radalla juoksutreeneissä. Päästin Diegon vieheen perään lähtökopin läpi (vaikka kopit ovatkin aika huonokuntoiset) ja pyysin Simonia ottamaan aikaa. Diego juoksi taas hienosti vieheen perässä, kunnes oli juossut täyden kierroksen (eli 400 metriä). Yhtäkkiä se pysähtyi ja alkoi ilmeisesti etsimään minua lähtökoppien luota.. Kun huomasi minut, juoksi maaliin.

Ajaksi Simon sai 38 sekuntia, mukaanluokien siis Diegon pysähtymisen, joten on tainnut juosta todella nopeasti ensimmäiset 400 metriä.. Olisi mukava saada sen aika koko matkalta! Harjoituksemme jatkuvat, toivottavasti saisin Diegon koejuoksuihin kesän aikana.

Tässä muutama Simonin ottama kuva Diegon juoksusta:

Kuulumisia

Luokassa: Arki, Pennut — mesmerizing @ 17:42 Maanantaina, Toukokuun 25. 2009

Meillä on ollut kiireitä viime päivinä, joten en ole ehtinyt päivittää blogiakaan. Torstaina Peter ja Vladimir tulivat Tiinan kanssa käymään ja hakemaan Menin. Tiinalla oli Anton mukana ja Luna ja Lotus rakastuivat palavasti komeaan urokseen :) Anton taisi olla kiinnostuneempi leluista… Tässä muutama kuva Antonista:

Tässä vielä Meni uusien omistajiensa kanssa :)

Lauantaina lähdimme eläinsuojeluyhdistys ESKOn hyväksi järjestettyyn match show:hun. Meillä oli Luna, Diego ja Kairo mukana, Kairo oli mukana vain turistina. Sekä Diego että Luna saivat punaisen nauhan, Diego sijoittui isojen punaisten kolmanneksi ja Luna voitti. Lopulta Luna voitti myös Best in Show:n ja saimme runsaasti hienoja palkintoja! :) Olin yllättynyt Lunan sijoituksesta, vaikka se onkin palautunut hienosti, niin se sai kuitenkin vasta 11 viikkoa sitten ison pentueen ja imetti niitä vielä pari viikkoa sitten!

Huomenna Simon tulee taas käymään hakemaan Isabellan kotiin. Viimeksi kun hän kävi katsomassa pentuja ne olivat vain reilun kuukauden ikäisiä, joten ovat kasvaneet ja kehittyneet hurjasti siitä..

Peni

Luokassa: Koirat, Pennut — mesmerizing @ 7:08 Torstaina, Toukokuun 21. 2009

Eilen “Topi-Kermit” muutti uuteen kotiinsa, sen nimeksi tuli Peni. Peni jää tähän lähelle asumaan, joten tulen varmasti näkemään sitä silloin tällöin :)

Illalla osallistuimme Diegon kanssa match show:hun, oli mukavaa tekemistä meille ja Biancakin pääsi mukaan totuttelemaan suureen maailmaan… Diego esiintyi hienosti, vaikka viime näyttelystä onkin todella pitkä aika ja yllätyksekseni se voitti isot punaiset koirat ja sijoittui lopulta BIS-3:seksi! Bianca viihtyi hyvin, oli uteliaana menossa tutustumaan kaikkiin ja lopulta se nukahti ja nukkui tyytyväisenä, kunnes lähdimme kotiin.

Seuraavat »
 

Mainokset